Välillä se valitettavasti iskee lapsukaisiimme, mutta onneksi kuitenkin useimmiten pääosassa ovat tyttären huoneen vihreillä niityillä kirmaavat vasikat!

Tytär on kovin ihastunut kirmailevaan vasikkalaumaansa eikä lainkaan kummaksunut elikoita sänkynsä yläpuolella, vaikka niin aluksi ehkä vähän pelkäsin. Itse olen suhtautunut Äkkijyrkän vasikoihin kahtalaisesti. Toisaalta olen pitänyt kuviosta kovasti, mutta toisaalta olen hieman vieroksunut varsinkin suurikuvioisemman Kevätjuhla- kankaan printtiä. Siinä lehmät ovat näyttäneet minusta hieman vihaisilta ja arvaamattomilta. Pienikuvioinen Iltavilli -vasikkakuosi kuitenkin on mielestäni hellyyttävä ja helpommin sovellettavissa muuksikin kuin verhoksi. Vaikka pidin kankaasta, en kuitenkaan heti tiennyt, mitä siitä tekisin tai sopisiko se ylipäätään kotiimme. Sitten kuitenkin yhtenä päivänä alkukesästä välähti, kun näin lehdessä Marimekon liikkeeseen 15%:n alennuskupongin ja kupongissa kuvan kyseisestä kankaasta: tyttärelle taulu ja pussilakana!




Kangastaulu

Kangas:
Marimekko Iltavilli
Kehykset: taulutarvikepaketti Ikeasta. Sisälsi puukehyksen ja naulat, joilla kangas kiinnitettiin kehyksiin.



Pussilakana

Koko:
115 x 150
Kankaat: Iltavilli kankaan lisäksi valkoista ja fuksianpunaista lakanakangasta (Eurokangas)

Lisäksi: mustaa kanttinauhaa


Taulukehikon ostin kevättalvella toista huonetilaa varten, mutta käytinkin sen tähän projektiin. Pussilakana syntyi akuuttiin tarpeeseen. Tyttäremme on vasta hiljattain alkanut huolimaan yöksi peiton, joten ostin hänelle kunnollisen kotimaisen lastenpeitteen. En kuitenkaan käsitä lastenvuodevaatteiden mitoituksia! Toisen kotimaisen valmistajan pussilakanat eivät tunnu istuvan peitteen päälle kunnolla. Ylimääräistä kangasta jää pituussuunnassa ja toisaalta leveyssuunnassa on hieman liian vähän leveyttä. Eikä vika korjaannu pesussa. Mitoitusongelmaa olen aiemmin huomannut myös joissain pinnasängyn pussilakanoissa. Äitiyspakkauksen pussilakanat sopivat saman pakkauksen peitteen päälle kuin valettu, mutta muiden valmistajien lakanoiden kanssa onkin sitten eri juttu. Pussilakanat ovat joko ylisuuria tai sitten peitettä jää näkyviin, kun pussilakana oli liian lyhyt. Päätin siis ommella ostamalleni peitteelle pussilakanan täysin mittojen mukaan ja sain mieleiseni!

Säästin ompelemalla pussilakanan toisen puolen tavallisesta valkoisesta lakanakankaasta. Pussilakanan etupuolella jouduin jatkamaan Iltavilli-kangasta fuksianvärisellä lakanakankaalla, jotta sain pussilakanasta tarpeeksi pitkän. Tämä ei lopulta haittaa; kanttinauha ja yksivärinen kaitale pussilakanan yläosassa tuovat peitteelle ilmettä. Jotta lopputulos olisi mahdollisimman oikean kokoinen ja sopiva, maltoin kerrankin mieleni ja pesin kankaat ennen ompelua. Kärsivällisyys kannatti!

Ompelusten lisäksi on valmistunut kahdet lasten perussukat:



Malli: Novita, Hyvät perusvillasukat lapselle
Lanka: Novita Nalle, fuksianpunaista, valkoista ja ruskeaa
Puikot: 3 mm
Koko: vasemmanpuoleiset 27/28, oikeanpuoleiset 29/30

Vasemmanpuoleiset sukat ovat nelivuotislahja työkaverini tyttärelle, oikeanpuoleiset sukat puolestaan matkalla joulukuun alun myyjäispöydälle. Sukat ovat muuten ohjeen mukaiset, mutta kantalapun tein vahvennetun neuleen sijaan tavallisella sileällä, vartta neuloin sen verran, että raidoitus näytti hyvältä ja toisissa sukissa kärkikavensin ilman kavennusten välissä neulottavia oikeita silmukoita.

Nyt vihdoin puikoilla on jotain itselle kylmenevien päivien ja iltojen lämmikkeeksi...