Junailin eilen lauantaina päiväseltään Tampereella Hyvä ikä -messuilla haistelemassa ikääntymisen ja vanhustyön uusimpia tuulia. Reissu oli ammatillisesti antoisa ja käsitöiden puolesta tuottoisa. Nykyään ei juurikaan näytä olevan reissua, jolla en eksy lankaostoksille! Tällä kertaa tieni vei ekokauppaan ja mukaan tarttui kiekollinen upean siniseksi värjättyä hahtuvalankaa. Tästä ihanuudesta on tarkoitus neuloa jotain vauvamaista lahjaksi syysiltojen pimetessä.

1943375.jpg

Vauvoista puheenollen, viime päivät olen katsellut aurinkoista syysluontoa onnellisena ja iloisena vaaleanpunaisten linssien läpi. Rakas ystäväpariskuntamme nimittäin sai esikoisensa, tyttövauvan, varhain torstaiaamuna. Neuloin tämän nyt syntyneen palleron rattaisiin jo kesälomareissullamme peiton ja nyt päätin, että tuoreen äidin täytyy saada peittoon (ja tietty rattaisiin) sopiva pipo. Väri ei nyt kyllä ole vaaleanpunaista, mutta herkullisen hempeää kuitenkin:

1943373.jpg

Malli: Yhteishyvä 1/2008
Lanka: Novita Mambo
Menekki: mustaa reilu 50g, oranssia noin 100g
Puikot: nro 7 Novita sukkapuikot

Palmikkopipo oli oikein mukava matkaneule, näyttävää jälkeä syntyi nopeasti eikä työ vaatinut liikaa keskittymistä. Kahdensuuntaisesta lettipalmikoista tuli mielestäni oikein sieviä. Oranssia lankaa jäi vielä jäljelle vajaa 200 g (hamstrasin, kun halvalla sain...), mikä ei aivan riitä kaulaliinaan, joten peitto-pipo -setti tulee lähiaikoina täydentymään vielä muhkeilla lapasilla.