Tarjosin tätä syksyisen oranssia juuresjuustokeittoa ensimmäisen kerran vuosi sitten rapujuhlilla alkukeittoksi. Yhteishyvän Ruokamaailma-liitteestä poimittu alkuperäinen resepti osoittautui niin hyväksi, että keittoa on sittemmin tullut tehtyä useita kertoja uudelleen.

1894055.jpg 

Neljän annoksen herkku syntyy seuraavista aineksista:

- 500 g porkkanoita
- 1 sipuli
- 5 dl liha- tai kasvislientä
- 1 dl ruokakermaa
- 100 g fetaa
- mausteiksi mustapippuria, timjamia ja tarvittaessa suolaa.

Itse käytän keittoon aina 5 dl vettä ja liotan siihen yhden kasvisliemikuution. Keittelen paloiteltuja porkkanoita ja pilkottua sipulia kattilassa vääräoppisesti ilman kantta välillä hämmennellen, jolloin vettä pääsee haihtumaan. Näin saan hyvän syyn lisätä keittoon kasvisten kypsennyttyä puolikkaan sijasta kokonaisen ruokakermapurkin makua pyöristämään. Ehkä tämä on anteeksiannettavaa, koska voin ylpeänä kertoa, että olen siirtynyt rasvattomaan maitoon ja 5 %:een ruokakermaan tyttären kasvettua samojen patojen ääreen. Muutenkin puolikkaat kerma- ja vaniljakastikepurkit tahtovat hapantua jääkaapissa, joten käytän ne mielelläni avaamisen jälkeen kerralla kokonaan. Selityksen makua, mutta näin Niskavuoren keittiössä! 200 g:n fetapalasta laitan keittoon kuitenkin maltillisesti vain ohjeenmukaisen puolikkaan, toiselle puoliskolle kun ei tarvitse kauan meidän keittiössä käyttökohdetta mietiskellä. Suolaa en ole koskaan joutunut tähän keittoon lisäämään, kasvisliemikuutio tuo mielestäni riittävästi suolaista makua.

Aurinkoista ja maukasta syyskuuta!