Reilun viikon kestänyt autolomamatkamme on onnistuneesti takana ja mieli iloinen. Kyläilimme sydämen kyllyydestä ja nautimme yhteisestä vapaa-ajasta perheen kesken. Tässä muutamia juttuja matkan varrelta, mutta aivan alkuun kuitenkin lämmin kiitos kukaskastelijalle - krassi on valtavassa kukassa ja versoo yli köynostukien!

1757966.jpg

Aloitimme reissumme Kainuun mummolasta, josta käsin vierailimme perinteisillä Maanselän Etapin (www.maanselanetappi.com) perinnepäivillä. Mukaan tarttui muistoksi jotain todella luomua - nimittäin kaksi vyyhtiä talon omista lampaista kerittyä ja kehrättyä villaa. Talon emännät lupasivat, että yhdestä vyyhdistä tulee pari naisten lyhytvartisia sukkia, mutta epäuskoisena hamsteroin kaiken varalta kaksi vyyhtiä. Tätä lankaa kun oletettavasti on hankala saada myöhemmin lisää, ainakin ennen ensi kesää! Vyyhdit muuntautuvat syksyn ja talven pimeinä iltoina mitä luultavimmin juuri villasukiksi. 

1757752.jpg

Matka jatkui Kainuusta Etelä-Savon kautta Etelä-Hämeeseen. Ajomatkat taittuivat tyttären nukkuessa, miehen ajaessa ja allekirjoittaneen lukiessa kartaa sekä tietysti neuloessa. Täydellistä! Vauhdilla kilometrien kertyessä ja maisemien vaihtuessa valmistui myös peitto ystäväni syysvauvalle. Helposta mallineuleesta syntyi mielestäni upean muhkeaa ja näyttävää neulepintaa:

1757813.jpg

Jälleen kerran tuli siis todistetuksi, että yllättävän kivaa jälkeä saa aikaiseksi myös pelkillä oikeilla ja nurjilla silmukoilla. Pidän Mambon neulomisesta, vaikka en paksujen puikkojen ja lankojen ylin ystävä olekaan. Kyseinen lanka ei halkeile kovinkaan helposti ja mikä Palman jälkeen ihaninta - silmukoiden laskeminen onnistuu ilman ähräämistä ja tiiraamista. Langan appelsiininoranssi väri alkoi miellyttää silmääni työn edistyessä yhä enemmän ja enemmän. En maltakaan odottaa, että näen peiton suunnitellussa ja lopullisessa kohteessaan eli ystäväni upouusissa lastenvaunuissa. 

1757875.jpg

Malli: Novita Muksu Extra 2008, nro 10
Lanka: Novita Mambo (appelsiini)
Menekki: noin 350 g
Puikot: nro 8 pyöröt
Koko: noin 70 cm x 70 cm

Matkan varrelle mahdutettu Korian ABC:n Novita-myymälä oli hienoinen pettymys. Langat eivät olleet siellä erityisen edullisia ja mukaan tarttuikin vain pari kerää 7 veljestä ja Nallea. Sukkia tarkoitus neuloa talven aikana niistäkin. Positiivisesti minut sen sijaan yllätti Mikkelissä Korunappi -niminen käsityöliike. Iltakävelyllä satuimme kävelemään Savilahdenkadulla ja näyteikkunasta silmiini pisti laaja valikoima nappeja, nauhoja ja muita käsityötarvikkeita. Seuraavan päivän aamukävelyllä kaupasta sai silmänilon lisäksi hyväntuulista palvelua ja mukaan tarttuikin heräteostoina mm. puunappeja sekä virkkauslankaa inspiraation toivossa.

Paluumatkalla pohjoiseen oli tarkoitus huipentaa matka Tapion kaupan tarjonnalla, mutta suureksi harmikseni Päntäneen ihanuus ei ollut sunnuntaina auki. Lohdukkeeksi vietimme päivän Etelä-Pohjanmaalla suuren suuressa kyläkaupassa, josta sieltäkin tarttui mukaan muutama kerä lankaa. Ja paljon huokeammalla kuin valmistajan tehtaanmyymälästä!

Nyt on lanka- ja käsityötarvikevarastot osittain täydennetty talven varalle ja pian on taas aika tarttua puikkoihin uusin mallein ja haastein. Vanhoista tekeleistä keskeneräisenä on enää ainoastaan tyttären yöpukupussi, joka on aina saanut hypätä käsityökoriin muiden kiireellisempien projektien tieltä. Tällä haavaa pupuparka odottaa, että saamme mieheni kanssa hieman ronskimpia kädentaitoja vaativan työn päätökseen:

1757933.jpg

Lähipäivän kuluvat olohuoneessa pintaremontti- ja tapettipuuhissa!