Aurinkoinen ja kesästä viitteen antanut loppuviikon sää sai orastavan viherpeukaloni heräämään! Vastoin blogini yleistä linjaa en malta olla esittelemättä tämänvuotisia parvekeistutuksiani:

1601815.jpg

Olin alunperin ajatellut ostaa ja istuttaa kesäkukat vasta juhannusviikolla, mutta en yksinkertaisesti malttanut enää odottaa. Suurin pelkoni parin viikon mielen malttamisessa ja odottamisessa oli, että juhannusviikolla on tyytyminen pieniin alennustaimiin, jotka eivät ehdi kesän aikana kasvaa täyteen kukoistukseensa. Lisäksi Kalevan etusivu pursusi näin koulunpäättäjäisviikonlopun edellä puutarhojen kukkamainoksia, joten taivuin, marssin taimitarhalle ja höynäytin vielä ystävänikin mukaan! Jaettu ilohan on kaksinkertainen ilo :) Mainosten lupauksen pitivät - valikoima oli erinomainen ja hyviä tarjouksiakin sattui kohdalle.

Edellisvuosista viisastuneena hankin aamu- ja keskipäivällä hyvin paahteiselle parvekkeellemme Kuusaman ja äitienpäiväruusun lisäksi kukkimaan parvekelaatikkoon kolme peruspunaista pelargoniaa ja niitä reunustamaan kaksi lumihiutaletta. Samaiset lajikkeet viihtyivät viime vuonna erinomaisesti, vaikka lumihiutaletta suositellaan itse asiassa kevyeen varjoon. Liekö taika ollut sitten kanankakassa ja/vai ruukkusorassa, jota laitoin sekä salaojitteeksi että katteeksi mullan pinnalle, mene ja tiedä. Tänä vuonna en laittanut mullan sekaan kanankakkaa, koska ostin kesäkukkamultaa, jossa on valmiiksi kastelukiteitä ja mitä lie kaikkia kivennäisiä ja ravinteita. Arvelin ettei kanankakkaa siinä sopassa enää tarvita...aika näyttää olenko oikeassa vai täytyykö minun kesän edetessä alkaa ujuttamaan kanojen kokkareita kukille kasteluveden mukana! 

Taustalla tuolin oikealla puolella olevaan korotettuun ruukkuun istutin neljä köynöskrassia, joiden nimeen olen vannonut jo monena kesänä. Pienistä ja heiveröisistä taimista kun kasvaa vähällä hoidolla kertakaikkisen upean vihreä ja kauniisti kukkiva pensas, joka täyttää koko köynnöskehikon. Ja mikä parasta, krassin kukista saa mainioita koristeita salaatteihin ja leivonnaisiin. Pienten krassintaimien keskellä lepattavan perhosen noukin talteen valmiina ostamastani vappukukkakimpusta.

Mukaan puutarhalta lähti myös kuvasta puuttuva iso tummanpunainen daalia 2,50 eurolla. Yrttejä olisi vielä tehnyt kotikokin mieli, mutta tilanpuutteen vuoksi päätin ostaa tarvitsemani yrtit tänä vuonna kaupasta. Lastenvaunujen lisäksi kun parvekkeelle täytyy mahtua pienen ihmisen hereillä ollessaan myös leikkimään. Nyt saa siis parvekkeenkin puolesta aurinko paistaa ja kesä tulla - valmiina ollaan!