Pieni poikani täytti tänään 1,5 vuotta...se on saanut minut hieman mietteliääksi - ja tunteelliseksikin. Mieleeni tuli heti aamusta jo muutama vuosi sitten Ripaus inkivääriä -blogista lukemani teksti, joka kolahti silloin ja kolahtaa nytkin työhönpaluun lähestyessä:

Samaan tahtiin kun kotipäiväni vähenevät, kasvaa tarve painaa mieleen ohikiitävät hetket.
Kiinnitinkö niihin tarpeeksi huomiota? Muistinko ihailla aamun lämmintä poskea, pieniä varpaita, tunteiden kirjoa? Kuulinko naurun ja itkun?

Harmikseni tajuan vastaavani: "En - en ainakaan niin paljon kuin olisin halunnut ja etukäteen ajattelin". Miksi? Oli kai muka koko ajan niin kiire - ja väsykin välillä. Toisaalta lasten kanssa oleminen on niin intensiivistä, että aika ihan oikeasti lentää eikä puoliakaan suunnittelemistaan asioista ehdi tehdä vaikka periaatteessa olisi aikaa. Mihinkään ei pysty keskittymään hetkeä kauempaa, ainakaan lasten hereilläoloaikana. Monta asiaa on samanaikaisesti kesken ja vaiheessa, ja siihen jos mihin on pedantin luonteeni ollut vaikea tottua. Tarkemmin ajattelessani kuluneita puoltatoista vuotta huomaan, että olen minä sitten kuitenkin kaikesta huolimatta (ja kaiken ohella) sitten muistanutkin nauttia ja iloita pienistä asioista, jotka lopulta ovat niitä kaikkein tärkeimpiä, hyviä hetkiä, joista muistot syntyvät ja jotka kantavat väsymyksen ja huonojen päivien yli. Ehkäpä kaihoni taustalla onkin lopulta pienoinen suru siitä, että lapset toden totta kasvavat hirmuista vauhtia muun maailman pyöriessä siinä ohella enkä voi itse juuri siihen vauhtiin vaikuttaa. Muistan erään iäkkään asiakkaan kerran sanoneen silmät hieman kostuen, että "Minun vauvani on jo 50-vuotias..." En oikein ymmärtänyt  silloin, mutta nyt ymmärrän jotenkin. Ehkä pelkään muutoksen lähestyessä myös sitä, että työelämä siemaisee syövereihinsä niin rajusti että kohta huomaan pienen poikani olevan jo 2-vuotias, 2,5-vuotias, 3-vuotias...ja tytär kerää vuosia samassa tahdissa!

Täytyy siis tehdä nyt sama lupaus, kuin jäädessäni poikaani odottaessa äitiyslomalle: "Tästedes täytyy yrittää elää entistä enemmän hetkessä-  tässä ja nyt".