Malli: Neulottu liivi, Novita syksy 2010
Lanka: Novita Puro, jäätynyt karpalo
Menekki: noin 400g
Puikot: 5,5mm ja 6 mm Knit Picks -pyöröpuikot 40cm ja 80 cm siimoilla

Langat tähän lepakkohihaiseen tunikaan ostin jo viime keväänä niiden ollessa tarjouksessa. Muistan aloitelleeni takakappaleen neulomista Helatorstain aikoihin ja työ etenikin ihan hyvin alkukesän aikana. Hellekesä toi neuleharrastukseen taukoa, mutta syksyllä jatkoin tämän neuleen työstämistä ja sainkin sen itsenäisyyspäivään mennessä helmaresoreja ja sivusaumojen ompelua vaille valmiiksi. Viimeistely antoi kuitenkin odottaa itseään joulun yli, mutta nyt minulla on sitten heti alkutalvesta käytössäni valmis tunika!

Malli vaikuttaa ihan istuvalta. Hieman sivusaumojen ompeleet vielä pönköttävät, mutta talttuvat varmasti kunnollisella höyrytyksellä. Ohjetta oli helppo seurata ja pitsineule helposti opittavissa. Resorisista hihoista tein hieman ohjetta kapeammat ja poimin niihin jonkin verran ohjetta vähemmän silmukoita, koska en halunnut kovin leveitä liehukehihoja, jotta neule ei tuntuisi hankalalta takin alla. Lankana Puro oli ihanaa neulottavaa ja jotenkin niiiiiin herkullisen väristä. Oikein odotin langan värin vaihtumista! Nyt valmista neuletta kuvista katsoessani vähän oudolta näyttää tumma vyömäinen kaistale alavatsan kohdalla, mutta sen kanssa on nyt vain elettävä. Tämä olkoon konkreettinen esimerkki ja muistutus muuten ihanan liukuvärjätyn langan huonosta puolesta. Valmis neule on varmasti lämmin. Ainut asia, mikä mietityttää on neuleen mahdollinen huopuminen ja vanuttuminen eli se, kuinka hyvin Puro sopii käyttöneuleeseen. Lasten kanssa touhutessa kun äidin vaatteet joutuvat ajoittain melkoiselle koetukselle...