Tietoteknisistä ongelmista johtunut blogihiljaisuus on nyt historiaa - kiitos joulupukin!

Sukumme sai loppuvuodesta pari uutta jäsentä, joille neuloin syntymälahjaksi nämä ns. junasukat Taito Etelä-Pohjanmaan ohjeilla. Malli on ollut toteutussuunnitelmissani jo pitkään ja neulottuani sukkia koko syksyn, päätin toteuttaa vielä nämäkin. Mallin valintaan vaikutti myös sukkien koskettava lähihistoriallinen tarina:

"Kerttu Latvala oli matkalla 2 kk ikäisen tyttövauvansa Tuulan kanssa sotaa pakoon alkuvuodesta 1940. Junamatka Vaasasta keskeytyi, kun rata oli poikki pommitusten takia. Junassa oli heitä vastapäätä istunut eläkkeellä oleva käsityönopettaja, jolle tuli sääli pientä vauvaa ilman tossuja. Niinpä hän oli purkanut valkoista, käsin neulottua villatakkiaan ja neulonut langasta sukat radan korjaustöiden aikana. Kerttu Latvala neuloi elämänsä aikana useita satoja sukkia tällä samalla mallilla, uudet sukat aina kun tuttavapiiriin syntyi uusi vauva. Paitsi että sukka on kaunis katsella, se pysyy erittäin hyvin pienen lapsen jalassa."


Taas kerran voin vannoa, etteivät nämä kaksi neulomaani paria jää ainoiksi laatuaan, siksi ihana malli ja hyvä ohje on kyseessä. Ohjeessa neuvotaan käyttämään lankana Alpacaa, mutta minä kaivelin jälleen lanka-aarreaittaani ja neuloin vaaleanpunaisen parin jämäkerästä Lanettea ja ruskeasävyiset Austermannin Stepistä. Molemmissa puikkoina 2,5 mm bambusukkapuikot. Sekä yksivärinen että kirjava lanka toimii mielestäni mallissa hyvin. Seuraavaksi olisi kiva kokeilla, miltä sukat näyttäisivät raidoitettuna siten, että nurjat kierrokset olisivat yhtä väriä ja muu sukka toista väriä.