Tämä näyttää olevan sukkien syksy! Jostain syystä sukkien neulominen on inspiroinut minua viime aikoina aiempaa enemmän. Ja mikäs siinä! Kiva, kun valmista tulee nopeasti. Pitkästä aikaa neuloin omille lapsukaisille, jotka ovat olleet innoissaan uusista sukistaan. Erityisesti esikoinen, joka halusi sukat käyttöön jo ennen kuin olin ehtinyt viimeistellä ne!

 

Tilasin puuvillanauhaa ja kangasmerkkejä Kangastukun verkkokaupasta ja toimitus kesti leikki-ikäisen mielestä ikuisuuden, vaikka oikeasti tilaamani tuotteet kolahtivat postilaatikkoon todella nopeasti. Onneksi on noita verkkokauppoja, koska kahden pienen lapsen kanssa ompelutarvikeliikkeessä asioiminen ei ole niitä mieluisimpia askareita, vaikka minusta onkin ihanaa hypistellä nappeja, nauhoja, merkkejä, kankaita ja lankoja sekä suunnitella uutta ja innostua ideoista. Pienetkin kun innostuvat yleensä turhan innokkaasti tutkimaan kaupan antimia...

Ohje tennarisukkiin löytyi sattumalta selaillessani ystävältäni kierrätettynä saamaani lehteä. Pakko oli heti kokeilla! Nämä eivät ole mitkään kenkiin sujautettavat sukat vaan pikemminkin koti- ja kerhosukat talveksi. Pohjiin voisin kokeilla lisätä vielä liukuestettä  turvallisuutta lisäämään.

Malli:  Lehti 101 ideaa nro 1/2010 sivu 60
Lanka: Novita Seitsemän Veljestä
Puikot: 4 mm bambusukkapuikot
Muuta: nauhaa ja kangasmerkkejä
Koko: tytön sukka noin 26-27, pojan sukka noin 22

Etsin ensin marketista oikeita kengännauhoja nauhoiksi, mutten löytänyt oikeanpituisia oikeanvärisenä. Onneksi, sillä puuvillanauha tulee halvemmaksi, pysyy kunnolla kiinni eikä jää jalan alle, kun nauhojen päät solmii ronskisti umpisolmuun.

Molempien sukkien samaan kuvaan saaminen oli melkoinen haaste ja tämä on otoksista paras!