Tänä vuonna hankimme ensimmäistä kertaa oman oikean joulukuusen ja se kyllä kannatti, vaikka mieheni piti  hintaa kalliina. No, myönnän, että olivathan aidon kuusiperinteen perustamiskustannuksen toki vuodesta toiseen palvelevan muovikuusen hankintaa korkeammat, mutta 2,5 -vuotiaan lapsen ihmetys puusta ensin pesu- ja sitten olohuoneessa oli joka euron väärti ja vaivan palkitsi myös havun jouluinen tuoksu. Onnistuimme löytämään valioyksilön lähikaupan pihassa olleelta kuusimyyjältä.

Pääsimme valmiiseen joulupöytään, johon mieheni bravuurinaan paistoi kinkun. Jämäpalat hyödynnän usein leipomalla kinkkujuustopasteijoita, joiden sisään sujautan lisämauksi sinappia ja persiljaa. Samalla saa kulutettua pakastimeen jääneet torttutaikinalevyt, jotka eivät enää pyhien jälkeen torttuina uppoa. Maukas taatelikakku on mieluinen joululahja naapurilta.

Aiemmin olenkin maininnut, että tänä vuonna ehdin ilokseni tehdä joitain joululahjoja itsekin. Suunnitelmissa oli tehdä enemmänkin, mutta loppuraskauden vaivat pakottivat kuitenkin pistämään puikot pussiin joksikin aikaa. Tällaista ehdin kuitenkin paketteihin kääräistä:

Töppössukat kummitytöille piilotettuina Muumi-soittokorurasioihin.

Ohje: Sari Savikon toimittamasta kirjasta Pienten pukimet - Nostalgisia neuleohjeita vauvoille ja taaperoille
Lanka: Novita Nalle, vaaleanpunaista, mustaa ja ruskeaa
Puikot: 3 mm bambusukkapuikot

Malli oli helppo ja nopeatekoinen. Ensimmäisen parin neuloin ohjeen mukaan tasona, mutta toisessa parissa päädyin jo neulomaan varren suljettuna neuleena, jolloin vältyn pohjesauman ompelulta ja saan sukista miellyttävämmin istuvat.

Sukat eivät välttämättä ole kovin käytännölliset ulkoilumielessä, koska epäilen, että koristenapit painavat kengissä ikävästi. Mutta nätit nämä ovat talvella sisällä vaikkapa mekon kanssa.
 

Kaverin 1- ja 3 vuotiaille lapsille Pöllö-sukat by Johku
Lanka: Novita 7 Veljestä
Puikot: 4 mm bambusukkapuikot

Tykästyin malliin ja tulen varmasti neulomaan näitä nopeakutoisia sukkia lisää tulevaisuudessakin. Opin pöllösukkia tehdessäni myös jotain uutta, nimittäin sukan neulomisen kärjestä aloittaen. Huhupuheet olivat totta: "väärinpäin" neulotut sukat toden totta tuntuvat valmistuvan nopeammin kuin varresta aloitetut. 

 

Miehen veljen tytölle myssy täydentämään marraskuussa syntymäpäivälahjaksi neulottua kaulaliinaa:

Sekä myssyssä että kaulaliinassa lankana SandnesGarnin Fritidsgarn.
Koristeissa eli heijastavassa rosé-kukkasessa, myssyn reunavirkkauksessa sekä kaulaliinan hapsuissa lankana SandnesGarnin Chili.
Puikot: myssyssä 6 mm bambusukkapuikot ja kaulaliinassa 7 mm pitkät puikot

Ohjeet: myssy alunperin Moda-lehdestä, mutta minulle ohje tuli käsityökaupasta hankkimani materiaalipaketin mukana. Kaulaliina oma. Molemmissa sama pintaneule eli 1. krs:oikein, 2. krs: 1 o, 1 n. Toistetaan 1. ja 2. kierroksia.
 

Lumisia välipäiviä ja vuodenvaihteen odotusta!