Niskavuori muuttaa!

1247681399_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ei virtuaali- vaan reaalimaailmassa. Keskustasta hieman etäämmälle ja kerroksista maan tasalle. Aloitin pakkausurakan tärkeimmistä eli käsityötarvikkeista ja tulin siihen tulokseen, että olen todellakin toistaiseksi langanostolakossa. Sen verran monenkirjava ja kattava oli varastoni. Muuttotalkoomiesten onneksi kerät eivät kuitenkaan paina paljoa :)

Muuttohommista johtuen käsityörintamalla on viime aikoina ollut aika hiljaista. Ainoastaan ompelukone on surissut kesäiltojen rauhallisina tunteina. Tulevassa kodissamme ei ole akuuttia remonttitarvetta ja niinpä olenkin jo etukäteen mitat ja värimallit ottaneena ommellut tytön tulevaan huoneeseen verhot sekä muutamia tyynyjä:

1246901214_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

1247681221_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Muuttuvissakaan olosuhteissa en ole valmis tinkimään hyvästä ruuasta ja niinpä olenkin herkutellut rakastamillani sesongin herkuilla - mansikoilla. Viime päivinä olen yhdistänyt makeaa suolaiseen tekemällä kahta eri variaatiota fetamansikkasalaatista. Ensimmäinen versio on köykäisempi "mitä kaapista sattui löytymään" -versio ja toinen jo viimeistellympi ja täyteläisempi tuotos:

1247680578_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1247680619_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Feta-mansikkasalaatti

Jääsalaattia tai salaattisekoitusta pohjaksi

Lisäksi: kirsikkatomaatteja
tuorekurkkua
kesäsipulia
fetaa
oliiveja

Päälle: mustapippuria suoraan myllystä tai Balsamico-kastiketta