Tänään sunnuntaina meillä oli ilo osallistua pienen ihmisen suureen juhlaan ja aloittaa kunniatehtävät kummeina. 

2068160.jpg

Päivänsankarilla on jo tossuja jos jonkinmoisia, mutta en silti voinut vastustaa kiusausta tehdä vielä yhdet löydettyäni helpon, nopean ja söpön ohjeen Erika Knightin kirjasta Neuleita kullannupulle. Nämä tossukat eivät varmastikaan ole maailman kätevimmät käytössä, mutta niitä oli yksinkertaisesti kiva neuloa! Lanka on ylellistä ja ihanaa TeeTeen Primaveraa (75% merinovillaa, 25% silkkiä) - samaa, josta viime keväänä neuloin tyttärelleni neuletakin. Langanjämä ei aivan riittänyt, joten jouduin harmikseni neulomaan pari viimeistä kierrosta Novitan Siljalla. Tämä ei kuitenkaan haittaa, koska langanvaihto ei näy siitä syystä, että sauma on tossun pohjassa ja langat sattuivat olemaan hyvin saman sävyisiä. Ruusukoristeet ostin varta vasten näitä tossuja varten, jotta sain tossuista juhlavat ja viimeistellyn näköiset. Sellaiset niistä myös mielestäni tuli. 

2068157.jpg


Mahduin ilokseni pukeutumaan juhlaan vanhaan ja monesti palvelleeseen, mutta käytössä niin mukavaan hyvin vaalean mokan väriseen kotelomekkooni. Löysin kaapista mekkoon sointuvat juhlakengät mutten mitään talvista hartioille. Niinpä neuloin itselleni juhlan, alkutalven ja hoikistumiseni kunniaksi Pam Allenin ja Ann Buddin Lace Style kirjasta hyväksi todetulla Little silk shrugin ohjeella "Little mohair shrugin" eli talvisen mohairhihattimen. Shrug osoittautui jälleen käytössä käteväksi, joten luulenpa ettei minulla ole enää paluuta tavallisten juhlahuivien maailmaan! Lanka oli Kitten mohairia ja sitä kului noin 75g. Alunperin tarkoituksenani oli tehdä hartianlämmittimestä puolipitkähihainen siten, että se juuri ja juuri ylettyisi kyynärpäiden yläpuolelle, mutta hupenevat tunnit ja viimetinka pakottivat tyytymään lyhythihaiseen versioon. 

2068166.jpg

2068169.jpg

2068162.jpg