1921315.jpg

Syyskuussa sain Snyltäni kolme pussia Kool-Aidia ja vyyhdin luonnonvalkoista lankaa. Tänään lauantaina viikkosiivouksen päätteeksi iski inspiraatio ja kokeilin, millaista puuhaa langanvärjäys juomajauheella oikein on...

Ohjeet löysin netistä ja toiminkin pääosin niiden mukaan. Vyyhti osoittautui avattaessa kahdeksi pienemmäksi vyyhdiksi. Värjäysastioina käytin muovisia jäätelö-ja karkkirasioita. Halusin päästää luovuuteni täysin valloilleen ja sekoittelin väriseokset tyhjiin pilttipurkkeihin kaikista kolmesta jauhepussista. Levittelin värit lankoihin kertakäyttökahvilusikan avulla täysin intuitiivisesti ja tavoitteetta. Lopputulokseen olen toistaiseksi ihan tyytyväinen. Minut yllätti se, kuinka nopeaa puuhaa lankojen Kool-Aid -mikrovärjäys lopulta oli. Aikaa ei mennyt koko hommaan kuin alle puoli tuntia! Nyt en malttaisi odottaa, että langat kuivahtavat, jotta pääsen niitä kerimään ja neulomaan  koetilkkua. Luultavasti langoista tulee suoja- ja lämpöpussukka navigaattorilleni. 

2047277.jpg