Krassit, yrtit ja pelargoniat kukkivat ja kasvoivat urheasti koko menneen kesän, mutta lokakuun edetessä ne ovat saaneet väistyä tuloillaan olevan talven tieltä. Kalusteet on puhdistettu ja pinottu odottamaan ensi kesää, samoin suurin osa ruukuista on tyhjennetty. Syysistutukset tuovat kuitenkin talvista ilmettä kolkolle parvekkeelle ja toimivat samalla pohjina jouluvaloille. 

1943400.jpg

"Talvikukista" suosikkini on calluna, jonka seuraksi olen aikaisempina vuosina istuttanut niin havuja, koristekaalta kuin hopealankaakin. Tänä vuonna istutin vain pelkkiä callunoita. Minusta pienet, terhakat taimet näyttävät yksistäänkin hyvältä niin

1991712.jpg 

amppelissa,

2011247.jpg

kukkalaatikossa

2011261.jpg

kuin kakkuvuoassakin.

Tämän viimeisimmän istutuksen annoin ystävälleni, koska meillä ei ole parvekkeella talvisaikaan pöytää/hyllykköä/tasoa, jolla se pääsisi oikeuksiinsa. Vanha alumiininen kakkuvuoka on löytö kirpputorilta. Nyt saa parvekkeen puolesta ensilumi tulla!