1757958.jpg

Kauan sitten äitini ohjeisti minua, että vohveleista saa rapeita korvaamalla osan taikinan nesteestä vichyllä/kivennäisvedellä. Tämä ohje muistui mieleeni äskettäin, kun kesäillan kunniaksi ja ratoksi paistelin vohveleita. Käytin taikinan nesteeksi jääkaapissa tuolloin ollutta päärynänmakuista kivennäisvettä. Hedelmäkulhossa jo parhaat päivänsä nähneet päärynät puolestaan inspiroivat tekemään lisukkeeksi päärynärahkaa.

Ainekset:

- "lisää vain vesi" -lettu- ja vohvelitaikina-ainespussi
- 6 dl päärynänmakuista kivennäisvettä
- 1/2 - 1 dl juoksevaa tai sulatettua rasvaa

- 1 prk maitorahkaa
- 1 prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
- pari rkl sokeria
- 2-3 tuoretta päärynää (säilykepäärynänpuolikkaatkin käyvät)

Vohveleita paistellessani hoksasin, että makuvivahdevaihtoehtoja vohveleihin on saman verran kuin kaupan hyllyssä makuvesivaihtoehtoja eli paljon! Seuraavaksi voisi kokeilla vaikkapa vadelmaa tai ehkä ananasta...!