Mummon vanha pitsiverho? Pöytäliina? Tyynynpäällinen?

Ei,

vaan kangas ristiäisjuhlapukuuni!

Tämän mekkomaisen kaksiosaisen juhlapuvun kaava on Suuren Käsityölehden numerosta 5/2002. Pitsikankaan löysin myyjän opastuksella Eurokankaan poisto- ja jämälaarista. Ihastuin kankaaseen oitis, mutta ennen ostopäätöstä ehdin hetken empiä, näyttääkö kangas laajana pintana ylläni juuri vanhalta pitsiverholta tai kulahtaneelta pöytäliinalta. Onnekseni luotin myyjään ja uskalsin valita kankaan, jollaisesta en lainkaan alunperin juhlapukuani suunnitellut tekeväni. Kokonaisuus on lopulta mielestäni yllättävänkin rauhallinen, nuorekas ja juhlava siitä huolimatta, että siinä on jotain gerontologia kiehtovaa nostalgiaa ja mummomaisuutta. 

Hame syntyi helposti ja sain siitä istuvan vain hieman kaavaa muokkaamalla. Toppi olikin sitten toinen juttu. Olkasaumoja piti lyhentää ja sivusaumoja kaventaa, minkä lisäksi topin helmaosa tuotti päänvaivaa. En halunnut ommella siihen kapeaakaan huolittelusaumaa, koska silloin vaikutelma mekkomaisuudesta olisi hävinnyt. Koska kyseessä oli purkautumaton pitkikangas, päädyin huolittelemaan reunan saksilla leikaten ja pitsiä mukaillen.

Vieläkään yläosa ei ole täydellisen istuva, mutta väsyin lopulta värkkäämään ja tällä kertaa hyväksyin välttävän lopputuloksen. Ollakseni toppiin täysin tyytyväinen, minun olisi vielä pitänyt kaventaa olkaimia ja pienentää kädenteitä, mutta laiskuus iski. Päätin, että juhannuksena neulomani pitsinen hartianlämmitin saa luvan häivyttää nämä pienet kauneusvirheet ja niinhän se teki. Olettamukseni osoittautui muuten todeksi - Little Shrug  toimi loistavasti taaperon kanssa!